Edellisessä postauksessa kerrottiin miten ja miksi rutiinit pitävät meitä usein tiukasti vankeinaan.
Kun jostakin tavasta ajatella tai toimia on tullut rutiini, se ohjaa meitä automaattisesti. Ja kaiken lisäksi se tuntuu hyvältä ja oikealta tavalta toimia.
Omien tapojensa muuttaminen on juuri tästä syystä vaikeaa. Sitä kannattaa kuitenkin määrätietoisesti opetella. Palkintona on suurempi vapaus omista pinttyneistä ajattelutavoista ja toimintamalleista.
Aloitetaan potkimalla varpaita kynnykseen.
Psykologi Keijo Tahkokallio kertoi nimittäin kerran kiinnostavan tarinan, joka valottaa miten huonosta rutiinista voi päästä irti.
Tahkokallioiden kodissa tehtiin remontti. Lattiat hiottiin ja lakattiin, minkä vuoksi kynnykset jouduttiin irrottamaan pois kaikista oviaukoista. Lopuksi kynnykset kiinnitettiin takaisin kaikkialle muualle paitsi makuuhuoneen oveen, jonka kynnys ei enää sopinutkaan sellaisenaan takaisin paikalleen.
Kului useita kuukausia kunnes Keijo muisti puuttuvan kynnyksen, höyläsi sen sopivaksi ja kiinnitti paikalleen. Ja mitä tästä seurasi? Sekä Keijo että hänen vaimonsa alkoivat potkia varpaitaan kipeästi kynnykseen.
Tämä herätti kummastusta. Makuuhuoneen kynnys oli prikulleen samanlainen kuin talon muut kynnykset, joiden kohdalla he osasivat automaattisesti varoa varpaitaan. Ja sehän oli ollut paikallaan jo aikaisemmin, eivätkä he olleet silloin siihen jalkojaan potkineet.
Niiden kuukausien aikana kun kynnys oli ollut poissa, heidän aivonsa ja kehonsa olivat päätelleet, että makuuhuoneen oven kohdalla on turha kuluttaa energiaa varpaiden varomiseen eikä siinä siis tarvinnut enää nostaa jalkaa sen kummemmin.
”Älä-nosta-jalkaa-makuuhuoneen-ovella” -ohjelmasta oli muodostunut automaattinen rutiini, jonka uhriksi heidän varpaansa nyt joutuivat.
Lopulta Keijo onnistui keksimään keinon juurruuttaa makuuhuoneen kynnyksen ylitys ”selkäytimeen”.
Hän kertoi miten alkoi astua aina teatraalisen liioitellusti kynnyksen yli – siis aivan kuin olisi ottanut mallia Monthy Pythonin hassunkurisen kävelyn ministeriön virkamiehestä. Vasta tämän jälkeen vanha rutiini lopulta palasi ja kynnyksestä päästiin ylitse sitä enää ajattelematta.
Tahkokallion tarina tuo hienosti esille muutaman tärkeän seikan:
- Huonot rutiinit ottavat vallan yllättävän nopeasti (ja monesti sinun huomaamattasi).
- Kun rutiini on muodostunut, sitä on vaikea muuttaa ilman tietoista ponnistusta.
- Tietoinen ponnistus vaatii aina vaivannäköä ja toistoa.
Viimeinen kohta liittyy siihen, että ilman huomattavaa keskittymistä kynnyksen yli astumiseen sen oppiminen ei olisi onnistunut.
Kaava rutiinien muuttamiseen on seuraava:
- Älä yritä poistaa vanhaa rutiinia.
- Luo sen tilalle uusi rutiini.
- Toista sitkeästi tietoisesti uutta rutiinia niin pitkään, että siitä tulee automaattinen.
Näistä viimeinen kohta on vaativin. Tässä voit käyttää apuna sitä, että teet Tahkokallion tapaan toistosta tietoista kiinnittämällä rutiinin toteuttamiseen huomiota esimerkiksi liioitellun suurellisella tai hidastetulla toiminnalla, huumorilla tai muulla keinoin.
Tässä muutama jippo, joilla tämä temppu onnistuu helpommin:
Tee hyvästä tavasta helppo, huonosta vaikea
Jos ongelmasi on esimerkiksi se, että avaat aivan liian usein Facebookin ja selaat sitä päämäärättömästi juuri silloin kun sinun pitäisi patistaa itsesi johonkin aivan muuhun, niin tee yksinkertaisesti Facebookin avaamisesta vaikeaa.
Kollegallani Markus Neuvosella on tapana vaihtaa aika-ajoin Facebookin salasana sellaiseksi, että se on pakko katsoa muistiinpanolapulta. Lappu sitten jemmataan sen verran etäiseen paikkaan, ettei sitä viitsi lähteä hakemaan ihan vain hetken mielijohteesta. Samaan tapaan voi vaikka jättää kännykän yöksi olohuoneeseen, ettei sitä tule selattua illalla tai aamulla sängyssä.
Muokkaa ympäristö tukemaan uutta rutiinia
Yksi rutiinien jännä ominaisuus on niiden sidonnaisuus ympäristöön. Esimerkiksi autolla ajon rutiinit eivät ole mielessämme kun istumme saunassa tai kokkausrutiinit elokuvateatterissa.
Tätä rutiinien sidonnaisuutta ympäristöön voi käyttää myös kätevästi hyväksi.
Jokin aika sitten eräs tuttavani kertoi, että hänen työnsä oli alkanut stressaamaan häntä tavallista enemmän erityisen raskaan työtilanteen vuoksi. Pahinta oli, että työasiat pyörivät nyt mielessä jatkuvasti myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Lopulta — tuttavani tuskasteltua asiaa kotona riittävän pitkään — hänen viisas puolisonsa tokaisi ykskantaan, että eihän tuo mikään ihme ole, kun “työrojut lojuu hujan hajan pitkin asuntoa”.
Tuttavani alkoi katsella kotia uusin silmin ja huomasi miten se oli oikeasti täynnä ärsykkeitä, jotka toivat työasiat mieleen ja saivat hänet murehtimaan tekemättömiä töitä tai miettimään työpaikan hankalia sosiaalisia kuvioita.
Olohuoneen pöydän nurkalla oli työpapereita, yöpöydällä pino työhön liittyviä kirjoja, työmatkoilla käytettävä laukku seisoi makuuhuoneen nurkassa ja eteisen naulakossa roikkui virallisempiin tapahtumiin varattu pikkutakki.
Lisäksi työhön liittyviä viestejä tipahteli kännykkään pitkin iltaa (ja joskus viikonloppuisinkin) ja somea selatessa näytöllä vilisi työkavereiden ja -kontaktien kuvia ja nimiä.
Tilanne rauhoittui huomattavasti kun hän siivosi nämä “työasiat” pois silmistä — ja samalla pois mielestä.
Huijaa itseäsi luulemaan, että uusi rutiini on hauskaa!
Vanhoista rutiineista poikkeaminen aiheuttaa yleensä jonkin asteista ahdistusta. Uusi rutiini voi jopa tuntua aivan väärältä, sillä aivojemme näkökulmasta vanha rutiini on ”se oikea”.
Yksi helppo lääke tähän on yhdistää ”keinotekoisesti” uuteen rutiinin positiivinen tunnelataus.
Olin aikoinaan remontoimassa vanhaa hirsitaloa. Talon laho lattia purettiin ja sen sisältä piti jollain ilveellä kuljettaa pois yli sata kuutiota pölisevää ja homeista sammalleen, mullan ja hiekan sekaista ”pehkua”.
Pehku oli sellaista, että kun sitä vähänkin talikolla nosti, pöllähti ilmoille sakea pilvi hienon hienoa ruskeaa pölyä, joka tukki suut ja silmät ja salpasi hengityksen
Tehtävää jo etukäteen kauhulla ajatellen varustauduimme remonttikaverin kanssa hupullisiin haalareihin, hengityssuojaimiin, tiivisiin silmäsuojaimiin ja teippasimme hihojen ja lahkeiden suut kiinni.
Aloitimme homman heiluttaen talikoita ja kuljettaen kotikkärryjä kiikkeriä lankkuja pitkin. Toinen lastasi talon sisällä yhtä kottikärryä sillä aikaa kun toinen työnsi edellisen kärryn ulos talosta ja kippasi sen hitaasti kasvavaan pölisevään kekoon.
Ensimmäisen kahdeksantuntisen päivän jälkeen olisin ollut valmis luovuttamaan. Toisen jälkeen valmis hankkimaan jättimäisen superrakennusimurin, maksoi mitä maksoi. Ja kolmannen jälkeen valmis jo myymään koko paikan.
Neljäntenä päivänä jokin päässä naksahti. Koska tilanteesta ei ollut muuta ulospääsyä – talikoitavaa olisi viikkotolkuiksi – päätin huijata itseäni.
Sen sijaan, että olisin tuskissani työntänyt vaappuvan kottikärryn ulos pitkin ylös alas kulkevien lankkujen sokkeloita ja vienyt sen tukalasti hengityssuojaimen läpi puuskuttaen suoraan pehkukeon jatkoksi, aloinkin juhlia jokaikisen kärryn saamista ulos.
Kun kärry oli ulkona ovesta, pysähdyin ja nostin kädet ylös kuin nyrkkeilyn maailmanmestari. Samalla hihkaisin hengityssuojaimen uumenista ”Jeeeee!!!” ja virnistin. Hymy ei heti tietysti ollut aito, mutta ei keho sitä ilmeisesti huomannut. Ja muutaman kerran jälkeen itseä alkoi jo homma oikeasti naurattamaan.
Hetken riemuntaani ihmeteltyään tarttui meno myös remonttikaveriin. Pian yhtäpekkaa jatkettiin työtä kummatkin hihkuen.
Kehonkielistä ilmaisua vähän muuttamalla työ oli saanut nyt uuden ulottuvuuden. Mieli oli urakan suhteen kevyt: kyllä tämä jaksetaan loppuun saakka.
Tekemiseen tuli aika pian rutinoituneet otteet kun mieli lakkasi vastustelemasta, ja kun pehkuralli lopulta päättyi muutaman viikon päästä, siitä tuli itseasiassa vähän haikea olo.
Rallia olisi voinut jatkaa pidempäänkin, koska homma oli alkanut sujua ihmeen hyvin – epämiellyttävästä urakasta (ja siitä selviämisestä) oli tullut rutiini.
Omia rutiineja muuttamaan!
Muista, että vaikka joskus rutiinit voivat muuttua yllättävän helposti, ne vaativat usein myös sinnikästä työtä ja tahdonvoimaa.
Tahdonvoiman käyttämisestä mm. tapojensa muutoksessa on olemassa mainio kirja: Frank Martelan Tahdonvoiman käyttöohje (2013). Kirjan nettisivuilta löytyy kooste työkaluista, jotka sopivat hienosti tapojen ja rutiinien muuttamiseen.
Tapojen anatomiasta ja viimeisimmistä tutkimustiedosta on puolestaan erityisten hyvä kirja Tapojen Voima (Charles Duhigg, 2014).
