Töihin paluun vastaisku – don’t panic!

Aina kun lomat loppuu, alkaa myös lehtiin ilmestyä kirjoituksia töihin paluun aiheuttamasta ahdistuksesta:

• ”Loman jälkeen rutiineihin palaaminen voi ahdistaa ja työmotivaatiokin saattaa olla hukassa.”HS.fi
• ”Loma loppui, ahdistus alkoi ‒ Työinto löytyy näillä vinkeillä.”OP-Media
• ”5 askelta selvitä lomalta takaisin harmaaseen arkeen (menettämättä järkeään).”Duunitori.fi

Vuosittain julkaistut kirjoitukset listaavat erilaisia ja usein hyviäkin keinoja, joiden avulla ahdistusta voi helpottaa. Usein kuitenkin tuntuu siltä, että ahdistus otetaan itsestäänselvyytenä: töihin paluu nyt vain ahdistaa ja that’s it!

Ahdistus on olemassa syystä

Omien tunteiden — ja etenkin niiden ikävämpien — kuunteleminen työn äärellä on haastavaa puuhaa. Voi usein olla houkuttelevampi vaihtoehto vain purra hampaita yhteen ja haudata ikävät tuntemukset jonnekin, missä niitä ei ajattele.

Tunteiden tukahduttaminen kuitenkin stressaa huomattavasti. Se voi myös pitkällä aikavälillä kostautua ikävällä tavalla: tällainen maton alle lakaisu toimii hyvin usein mm. loppuunpalamisen yhtenä taustatekijänä.

Tunteiden käsittelemättä jättäminen on toisin sanoen riskipeliä oman terveyden suhteen – vähän niin kuin tupakointi, päihteet, epäterveellinen ruokavalio tai täysin sohvaperunaksi juurtuminen.

Itse asiassa vielä katalampaa riskipeliä. Suoran terveysvaikutuksensa lisäksi juuri käsittelemättömät tunteet tapaavat ruokkia jo muutenkin huonoja elämäntapoja ja tehdä muutoksesta mahdotonta. Ne estävät muutosta parempaan syömällä siihen tarvittavat psykologiset resurssit.

Tunteita kannattaa kuunnella myös siksi, että ne kertovat aina jotain myös todellisuudesta – nimittäin sisäisestä ja sosiaalisesta maailmastamme. Siitä, miten voimme juuri nyt, mitä muiden ihmisten mielissä liikkuu.

Ne eivät ole olemassa vain kiusatakseen meitä, vaan olennaisena osana evoluution tuottamaa selviytymispakkaustamme, erityinen aisti, jolla havainnoimme omaa hyvinvointiamme ja sosiaalisia suhteitamme. Kaikki, mitä aistimme ei välttämättä ole totta, mutta emmehän jätä muitakaan aistejamme tahallaan huomiotta.

Työhön paluun synnyttämä ahdistus kannattaa siis ottaa käsittelyyn uteliaasti: mistä tämä tunne oikeasti kertoo?

Koe tunne sellaisena kuin se on

Negatiivisten tunteiden käsittelyn ensimmäinen vaihe on hyväksyä tunne juuri sellaisena kuin se on. Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on monesti yllättävän vaikeaa. Ikäviä tunteita ei yleensä haluaisi tuntea yhtään sen kauempaa kuin on pakko, mutta tunteen hyväksyminen ja kokeminen on tutkitusti ainoa keino purkaa sen sisältämä painolasti. Tunnetta ei voi pakottaa tai “tahtoa” tiehensä.

Olennaista on, ettei ahdistu tai syyllisty tunteestaan, vaan hyväksyy sekä tunteen että itsensä sitä kokemassa. Se on mitä on, ja jokin kokemus, havainto tai tulkinta on sen aiheuttanut, joko todellinen ja hyvin perusteltu – tai sitten kuviteltu. Mutta niitä vasten katsottuna tunnetila itsessään on ihan järkevä ja ymmärrettävä.

Työhön paluuseen liittyvän ahdistuksen kohdalla voi siis pysähtyä kokemaan tunnetta juuri sellaisena kuin se on. Ei yrittää miettiä sille ratkaisua tai syytä, vaan vain tunnustella miltä tunne tuntuu ja koettaa sanoittaa se. Kertoa itselle jollain tavalla, että nyt minusta tuntuu tällaiselta, ja sille on syynsä – joko kuviteltu tai todellinen, mutta syy kuitenkin.

Samaten voi tunnustella kuinka intensiivinen tunne on. Onko työhön paluun aiheuttama ahdistus lievää, keskivahvaa, vahvaa vai jopa sietämätöntä? Entä onko sen sävy passiivista ja epämääräistä vai kitkerää ja kiukunsekaista?

Mikään tunne ei kestä loputtomiin, eli ahdistusta voi turvallisesti tunnustella vaikka se tuntuisi kuinka intensiiviseltä tahansa. Itse tunne ei voi aiheuttaa vahinkoa.

Kun päällimmäisen – ja usein epämääräisen – ahdistuksen hyväksyy, voi yllättyä miten monia muita tunteita sen alta saattaa löytyä. Ahdistus ei välttämättä olekaan varsinainen huonon olon syy, vaan esimerkiksi sen alla väijyvä epävarmuus, pelko, huoli, pettymys, kiukku tai jopa viha. Nämä tunteet voi käydä läpi samalla tavalla: sanoittaa, kokea ja tunnustella intensiteettiä.

Pelkkä tunteiden kuunteleminen ja hyväksyminen laskee yleensä niiden intensiteettiä merkittävästi. Voi huomata, että olo helpottuu sen verran, että pystyy alkaa käsitellä rauhallisesti sitä, mistä tunteet ovat peräisin.

Uskalla katsoa ahdistuksen taakse

Negatiivisten tunteiden hyväksymisen lisäksi on psykologisesti terveellistä suhtautua niihin uteliaasti. Mitäpä jos työhön paluuseen liittyvä ahdistus yrittäisi kertoa jotakin olennaista sinusta ja suhteesta työhösi? Se voi kertoa esimerkiksi ajatuksistasi ja odotuksistasi, toiveistasi ja peloistasi. Asioista, joiden toivoisit ehkä olevan toisin kuin ovat.

Onkin todennäköisesti hyödyllistä kysyä itseltään, minkä mielikuvien tai ajatusten valossa ahdistus ja siihen liittyvät muut tunteet olisivat ymmärrettäviä? Mitä kokemuksia, käsityksiä, odotuksia ja toiveita vasten ne syntyvät?

Kun fiiliksiään purkaa tällä tavalla, voi havaita, miten työhön paluun ahdistus voi liittyä hyvin moninaisiin asioihin. Mietitään muutamia esimerkkejä.

1. Töihin paluu voi tuntua pakolta. Väistämättömältä asialta, jolle ei itse mahda mitään. Ahdistus saattaa kummutakin vapauden ja hallinantunteen menettämisestä ja siitä ajatuksesta, että näin ei pitäisi olla. Lomalla on ollut vapaa asettelemaan omat aikataulunsa, ja nyt se vapaus on viety pois.
   
2. Työyhteisössä saattaa olla ristiriitoja. Lomalla niihin on saanut etäisyyttä. Töihinpaluu voi palauttaa selvittämättömät ristiriidat, allergisoituneet välit ja niihin liittyvät tunteet pintaan, ja niiden mieleen palaaminen voi tuntua tuskalliselta.
   
3. Kesäloma voi tuntua jääneen liian lyhyeksi, tai sen voi kokea epäonnistuneen. Odotukset lomaa kohtaan olivat liian korkealla, eivätkä välttämättä täyttyneet. Tuntuu siltä, että lomaa ei olisi ollutkaan, ja silti joutuu palaamaan töihin.
   
4. Myös itsensä syyllistäminen voi ahdistaa, ja ajatus siitä, ettei pysty selviytymään työn aiheuttamasta stressistä, koska ei saanut lomalla rentouduttua kunnolla. Huoli voi olla jopa hyvin aiheellinen – etenkin jos ennen lomaa on jo tunnistanut itsessään burnoutin merkkejä.
   
5. Loman aikana on voinut pitää vapaampaa päivärytmiä, ja työarjen aikataulut tuntuvat pakotetulta. Unenlaatu saattaa kärsiä ja arkipäivän elämänhallinta saattaa olla hetken epävakaalla pohjalla. Puhtaasti biologinen sopeutuminen uuteen rytmiin voi stressata.
   
6. Töissä odottavat työt saattavat häilyä mielessä epäselvänä ja hahmottomana massana. Ennen kun ylipäänsä muistaa organisoida työnsä, ne saattavat vyöryä päälle hallitsemattomana ja kaoottisena ja viedä hallinnan mennessään. Unohdamme, että hallitsemme sen puuhan yleensä aivan hyvin.
   
7. Perheellisellä voi töihin paluu nostaa pintaan työn ja kodin ristiriidan. Lomalla läheisille on ollut aikaa, nyt joutuu taas tasapainoilemaan (välillä kivuliaastikin) perheen odotusten ja työn vaatimusten välillä. Jos on pieniä lapsia, hyvä jos on ehtinyt itse lomailemaan ollenkaan.
   
8. Töihin paluu voi myös saada huomaamaan, ettei työ enää olekaan sisällöllisesti itselle innostavaa, tai että siihen on jopa kyllästynyt. Kun työhön ja sen rutiineihin on saanut välimatkaa, saattaa huomata ihmettelevänsä, miksi ylipäänsä on juuri tässä työpaikassa ja työssä. Nämä ajatukset nakertavat mieltä ja ruokkivat ahdistusta.

Ja niin edelleen. On lukemattomia tapoja joutua tilanteeseen, jossa omat odotukset ja koettu todellisuus joutuvat ristiriitaan, ja hämmentyminen näiden välillä ahdistaa.

Tarvitseeko ahdistuksen syylle tehdä jotain?

Nouseepa mieleen mitä tahansa syitä ahdistua, voi niitäkin lähteä tarkastelemaan rauhallisesti ja uteliaasti. Olennaista on miettiä, onko asia oikeasti vakava vai ei. Jos katsoisi asiaa esim. ulkopuolisin silmin, kuinka silloin reagoisi? Uskoisiko silloin omiin ajatuksiinsa, tai reagoisiko lievemmin? Voisivatko tulkinnat tilanteesta perustua väärinkäsitykseen, olla liioittelua, tai jollain tapaa nojata yksipuoliseen näkemykseen?

Onko ahdistuksen syy esimerkiksi sellainen, jolle täytyy oikeasti tehdä jotakin? Vai onko se aika vähäinen, ja korjautuu helposti esimerkiksi näillä takaisin työrytmiiin -vinkeillä? Vähäisen syyn aiheuttama ahdistus helpottaa yleensä jo sillä hetkellä, kun itse tunnistaa, ettei tunteen takana oikeastaan ole mitään sen vakavampaa. On helpottavaa myöntää, että on saattanut vain ylireagoida ja liioitella tilannetta.

Jos syyt ahdistuksen takana on vakavia, on syytä miettiä mitä niille voi tehdä – vai voiko niille ylipäätään tehdä mitään. Joskus esimerkiksi työyhteisön ristiriitoihin ja ongelmiin voi tarttua, mutta toisinaan työkulttuuri voi olla niin myrkyllinen, että sitä vastaan ei kannata alkaa ainakaan yksin lähteä taistelemaan.

Silloin voi toki olla viisainta muistaa, että on omasta hyvinvoinnistaan itselleen suuremmassa vastuussa kuin voi ikinä olla mistään työnantajalle, työkavereille tai asiakkaille, ja tarvittaessa poistua.

Töihin paluun tuntumista pakolta voi yrittää työstää miettimällä omia vaihtoehtojaan. Hyvin harvat asiat ovat kuitenkaan ihan niin pakollisia, ja tuon tuosta unohdamme oman vaikutusvaltamme ja kykymme muuttaa olosuhteitamme.

On hyvä muistaa, että juuri tässä työpaikassa, tässä työssä työskentely on ollut valinta, ja on yhä. Ihmisen tulee aina muistuttaa aika ajoin itseään siitä, ettei ole vain olosuhteiden passiivinen uhri, ja että mahdollisuuksia on loppujen lopuksi aina, vaikkei niitä aina näekään heti.

Osa mahdollisuuksista on realistisia, osa epärealistisia, ja monet niistä vain mielikuvituksen asettamien esteiden takana.

Käsitellään porukalla paha olo, ei kaadeta sitä muiden niskaan

Ahdistusta kannattaa siis aina kuunnella. Joskus ahdistus voi olla vain päivärytmin vaihdoksesta johtuvaa tai jotain muuta harmitonta. Joskus se kertoo jostakin vakavammasta asiasta, johon on aidosti syytä puuttua. Kummassakin tapauksessa kuuntelu kannattaa.

Koko työyhteisön kannalta olisi hienoa, jos työkulttuuriin luotaisiin tapoja, jotka tekisivät negatiivisten tunteiden käsittelystä ja hyväksymisestä normaalimpaa ja ongelmattomampaa. Tämä helpottaisi sitä, ettei loman loppumiseen liittyvää ahdistusta kollektiivisesti lakaistaisi maton alle ja vain purtaisi porukalla hammasta – mikä saattaisi pahimmillaan johtaa siihen, että kaikki paha olo kaadetaan lopulta toinen toistensa niskaan.

Tähän voi jokainen miettiä keinoja. Joskus negatiivisten tunteiden edessä saattaa toimia hirtehinen huumori parhaiten, tai kuka milläkin tavalla asian haluaa käsitellä. Mutta tärkeintä on kuitenkin pyrkiä huomaamaan, että ne harvoin ovat koko totuus asiasta. Ja jos ihan oikeasti ovat, niin aina on myös vaikutusvaltaa muuttaa omaa tilannettaan.