VASTAUS: Hyvin matala aivotoiminta.
Neymarin aivotoimintaa on tutkittu hänen suorittaessaan jalkapalloon liittyviä motorisia liikesarjoja ja hänen aivotoimintansa on 90% alhaisempi kuin amatööripelaajilla. Sama pätee tutkitusti rotan aivotoimintaan, kunhan sokkelo on sille jo tuttu.
Sekä rotalla että Neymarilla ovat tutut toimintatavat muuttuneet rutiineiksi ja rutiinien suorittaminen vaatii huomattavasti pienempää aktiivisuutta aivoilta kuin uusien asioiden tekeminen.
Rotan ollessa ensimmäistä kertaa sokkelossa tämän aivotoiminta on todella aktiivista. Se tarkkailee herkeämättä mitä vaaroja ja mahdollisuuksia sokkelo tarjoaa ja samalla koittaa arvioida mihin suuntaan kannattaa kulkea vai kannattaako kulkea lainkaan.
Mutta rotan oltua samassa sokkelossa lukuisia kertoja alkaa tämän aivotoiminta laskea kaikkialla muualla paitsi tyvitumakkeissa, jotka sijaitsevat aivojen alimmissa osissa. Niiden toiminta lisääntyy ja nykyinen näkemys onkin, että tyvitumakkeet vastaavat rutiinien tallentamisesta ja suorittamisesta. Ne ovat ikäänkuin aivojen yksikkö, joka vastaa autopilotilla ajosta.
Se mikä tapahtuu rotan aivoissa koskee myös meitä ihmisiä. Uusien taitojen opettelu on usein tuskallisen hidasta. Opettelu vaatii paljon tietoisen mielen keskittymistä ja kehon tietoista ohjaamista – muistat varmasti polkupyörällä tai autolla ajon opettelun.
Lukuisten tietoisesti tehtyjen toistojen myötä aivot ikään kuin ”huomaavat” että tietyt toiminnot ja liikesarjat olisi edullista siirtää automatisoiduiksi rutiineiksi. Aivan kuin aivot toteaisivat:
”Kappas, tätäpä toimintoa tarvitaan usein! Sen täytyy olla tärkeää… Taitaa olla yleisen turvallisuuden ja energian säästön kannalta järkevää automatisoida se…”
… ja niin ne ryhtyvät tallentamaan uutta rutiinia tyvitumakkeiden arkistoon.
Kun rutiini on muodostunut ei tietoista ajattelua tarvita enää juurikaan toiminnan suorittamiseen. Tietoinen ajattelu itseasiassa on monesti jopa haitaksi, sillä se on hitaampaa kuin ”vaistonvarainen” rutiinien suorittaminen. Neymarkin on useimmiten jo kuljettanut pallon ohi puolustajasta ennen kuin hän ehtii edes ajatella asiaa ja hyvä niin!
Valottavan ja hauskan esimerkin rutiinien voimasta tarjoaa suositun Smarter Every Dayn tubettaja Destin Sandlinin kertoma tarina ”nurinnarin-pyörästä”.
Destin on amerikkalainen insinööri, joka suositulla Youtube-kanavallaan tutkii tieteen keinon arkipäivän ilmiöitä ja pyrkii kanavan nimen mukaisesti oppimaan jotain uutta joka päivä. Väärin päin ohjautuvaa pyörää ei Destin kuitenkaan oppinut aivan yhdessä päivässä, ei sinne päinkään.
Destin kertoo miten hänen koiranleukaiset ystävänsä olivat tehneet hänelle pyörän, jossa ohjaustanko käänsi eturengasta väärin päin. Jos siis yritti kääntää pyörää oikealle, se kääntyikin vasemmalle ja toisin päin.
Lisäksi nämä kaverit heittivät Destinille haasteen, että koska Destin on kerran niin fiksu, niin kyllähän hän osaa tällaisella pyörällä ajaa.
Destin otti haasteen vastaan, mutta huomasi välittömästi ettei hommasta taida tulla mitään. Aivot eivät kertakaikkiaan suostuneet muuttamaan pyörällä ajoon automatisoituneita rutiineita. Nurinnarin-pyörä lähti kaatumaan aina ensi polkaisusta ja vanhat rutiinit aiheuttivat sen, että korjausliikkeet menivät aina väärin päin. Destin ei pystynyt ajamaan metriäkään.
Mutta koska Destin on sitkeä kaveri, hän ei antanut periksi vaan yritti viikkojen ja lopulta kuukausien ajan ajaa pyörällä — aina samoin surkein tuloksin, kunnes yhtenä päivänä jokin Destinin sanoin ”naksahti päässä” ja hän pysyikin pystyssä, ensin hapuillen ja hetken kuluttua — omaksi hämmästyksekseen — kuin olisi ajanut nurinnarin pyörällä koko ikänsä.
Yllättäen vanhat rutiinit, jotka olivat olleet tietoisen mielen tavoittamattomissa, olivat päivittyneet uusiin. Korjausliikkeet menivätkin oikein päin, pyörä pysyi pystyssä ja ajo oli vaivatonta.
Aivan kuin aivot olisivat lopulta — Destinin tekemän massiivisen toistomäärän myötä — lopulta todenneet:
”Okei Destin, ilmeisesti meidän vanhat ’pyörälläajorutiinit’ ovat olleet ihan totaalisen pielessä, sori vaan, tää on vissiin meikän moka. Pyörällä ilmeisesti käännetäänkin aina vasemmalle kun halutaan oikealle ja oikealle kun halutaan vasemmalle...
… mutta eipä hätää! Mepä pistetään päivitys käyntiin
ja ihan kohta me autopilotoidaan taas sun pyörällä ajo, nou problem!”
Samalla Destin tosin huomasi hämmästyksekseen, ettei enää osannut ajaa vanhalla tavallisella pyörällään. Sillä ajo muistutti nyt sitä, mitä opettelu väärin päin ohjautuvalla pyörällä oli ollut.
(Aivojen ja tyvitumakkeiden näkökulmasta tämä ei kuitenkaan ollut yhtään outoa. Millään pyörää muistuttavalla ei vain yksinkertaisesti enää ajettu vanhalla tavalla.)
Jonkin ajan kuluttua Destin sattui olemaan käymässä Amsterdamissa, kun hän päätti että se on täydellinen paikka oppia ajamaan taas tavallisella pyörällä. Kerta toisensa jälkeen Destin kaatui heti ensi yrittämällä paikallisten ihmetellessä ja naureskellessa turistia, joka selvästikään ei osaa lainkaan ajaa polkupyörää, mutta yrittää kyllä ihme vimmalla oppia.
Lopulta kuitenkin taas tapahtui Destinin mukaan kuin ”naksahdus” ja yks kaks ajo alkoikin sujua – ensin taas hapuillen ja jo hetken kulutta kuin Destin olisi aina osannut ajaa. Tuohtuneet hollantilaiset pitivät koko touhua pelleilynä — mieshän osasikin selvästi ajaa ihan ongelmitta — eivätkä millään tahtoneet uskoa Destinin vakuutteluja siitä, että hän oli oikeasti joutunut ponnistelemaan oppiakseen taas ajamaan.
Destinin esimerkki kertoo hienosti miten syviä kerran muodostuneet rutiinit ovat. Ja toisaalta miten äkkinäisesti rutiinin muutos lopulta voi tapahtua. Aivan kuin toistojen myötä tarvittaisiin kriittinen massan painopisteen muutos, joka yllättäen saa jäävuorenkin keinahtamaan ylösalaisin.
(Voit katsoa Destinin tarinan hänen itsensä kertomana Smarter Every Day -kanavalta)
No entäpä miten rutiinit liittyvät apinahäkkiin ja sieltä pakenemiseen?
Kyky muodostaa rutiineita on tietysti meille valtava apu ja helpotus. Se vapauttaa meidät tietoisesti ponnistelemasta silloin kun teemme jotakin joka toistuu usein. Moni tuttu askare sujuu kuin itsestään kun tyvitumakkeiden autopilotointi ottaa vallan.
Mieli vapautuu keskittymään johonkin muuhun, kuten vaikkapa autolla ajossa, jonka haltuunoton jälkeen ei enää tarvitse keskittyä siihen mikä poljin on mikäkin, mistä löytyy oikea vaihde tai kuka ajaa risteyksessä ensin.
Toisaalta taas: juuri ruutinit saavat meidät noudattamaan huomaamatta — ja hyvin sitkeästi — samoja tapoja joita me olemme aina noudattaneet, ilman että edes kyseenalaistamme niitä. Tavat tuntuvat tutuilta, oikeilta ja normaaleilta. Aivan kuten apinahäkin tarinan apinoilla.
Tämä on huono juttu, mikäli nämä rutinoituneet tavat ovat jollain tavalla vahingollisia tai järjettömiä.
Ja mikä huolestuttavampaa, pelkkien toimintaan ja tekemiseen liittyvien rutiinien lisäksi meillä on myös ajattelurutiineita — esimerkiksi vakiintuneita tapoja ajatella maailmasta, meitä ympäröivistä ihmisistä ja itsestämme. Nämä ovat usein juuri niitä meitä ympäröivän kulttuurin meille opettamia tapoja, jotka tuntuvat meille yhtä itsestään selviltä vesi kaloille.
Näiden haitallisten tai vahingollisten toimintaan tai ajatteluun liittyvien rutiinien muuttaminen on joskus yhtä vaikeaa kuin Destinin esimerkki ”nurinnarin-pyörällä” ajosta.
Seuraavassa kirjoituksessa kerron keinoja, joilla omia rutiineja voi ohjelmoida uudestaan.
